keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Vuosi 2012 käynnistynyt.

Uusi Vuosi 2012 ja hieman uutta meilläkin.

Näsin Uistajien toiminassa ei mitään "isoa jytkyä" ole luvassa.
Pääosin entisellä mallilla edetään ja muutamia muutoksia otetaan vähitellen käyttöön, - näistä muutoksistahan on jo alustavasti keskusteltu eri seuratapahtumissa.

Ehkäpä suurimpana muutoksena mainittakoon syyskokouksen toimintasuunnitelmassa esitelty painetusta Luupingista sähköiseen tiedottamiseen ja viestintään siirtyminen ja yhden sääntömääräisen vuosikokouksen tavoite.
Nämä seuran webbisivut pyritään pitämään mahdollisimman ajantasaisena tietolähteenä ja tapahtumaviestintä toimii pääsääntöisesti  tapahtumakalenteri  -  uutisblogi  yhdistelmällä.
Tulostettu kevytversio vuoden tapahtumakalenterista lähetetään jäsenistölle alkuvuodesta.
Tästä huolimatta, tapahtumakalenteri ei ole mikään kiveen hakattu ja muutoksia saattaa tulla vuoden aikana.

Seuratoiminnan/tapahtumakalenterin mahdolliset muutokset ja tarkempi info on jokaisen kiinnostuneen jäsenen itse käväistävä katsomassa seuran sivustoilta, tai sitten on kyseltävä tietoja vastuullisilta tapahtumajärjestäjiltä muilla tavoin.

Webbisivuston uutisblogiin on tavoitteena saada tietoa ja kuulumisia esim. ennen seuratapahtumaa ja varsinkin tapahtuman jälkeen kaikkien lueskeltavaksi.

Eli, vuodelle 2012 hyväksytty toimintasuunnitelma muokataan tapahtumakalenteriksi lähiaikoina ja julkaistaan ensiksi tällä sivustolla.

- Jyrki

Henkilöesittely - Jyrki Läärä (puheenjohtaja 2012)



Tervehdys

Vetouisteluun tuli hurahdettua 1980-luvun alkupuoliskolla. Sitä ennen haukien virvelöinti rannalta käsin oli melko aktiviista ja pohjoisen vesilläkin tuli heittovapaa jokunen kerta ulkoilutettua (ei haukien vuoksi).
Vetouisteluni aloitusvälineet olivat tuon ajan peruskalustoa :  vene, pieni perämoottori ja "rohvessori" siiman päässä.  Yllättävän hyvin tuli kuhaa ja lohikalaakin Nässystä näillä eväillä,  - vai onkohan se aika kullannut muistot ?.

Näsin Uistajiin liityin 80-luvun lopulla ja siitä se sitten läksi . . .
Samanhenkisten harrastajien joukko tuntui oitis omalta ja erilaista harrastuskalustoa kertyi sitten vähitellen lisää vuosien myötä
Tämä samanhenkinen harrastajajoukko varmaan selittänee sen, että seuran aktiivitoiminassa olen pysytellyt mukana jo yli kaksi vuosikymmentä.  Puheenjohtajana olin ensimmäisen kerran muutaman vuoden 1990-luvulla ja seuran hallituksessa olen ollut mukana melkeinpä jäseneksi liittymisestäni lähtien.

Viime aikoina on vesillä tullut oltua harvemmin, mutta onneksi on aina sopivasti joku ollut huonoa/hyvää veneseuraa vailla ja uistelemaan on sitten lähdetty miehistönä,  - kiitos. 
On ollut todella mielenkiintoista vierailla eri venekunnissa havainnoimassa miten eri tekniikoin, rutiinein, konstein, keinoin ja menestyksellä sitä voikaan uistella . . . ! 

Minuun saa ottaa yhteyttä, jopa toivottavaa, jos on seuratoiminnan suhteen ajatuksia tai palautetta, - ei tarvitse pelätä.

- Jyrki -