perjantai 30. lokakuuta 2015
Ilmoittautuminen pikkujouluihin
Siihen on menty että ravintolat vaativat tänä päivänä tarkemman osallistujamäärän sesonkiaikana, mm. pikkujouluaikaan. Meillä on siis pöytävaraus August von Trappeen la 14.11. klo 18:00. Ilmoittaudu siis minulle joko sähköpostiin etunimi.sukunimi@gmail.com tai tekstiviestillä 0405086142 viimeistään torstaina 5.11. Minun tulee ilmoittaa porukan koko Trappeen seuraavana päivänä eli perjantaina.
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Muutos pikkujoulupäivään - 14.11.2015
Näsin Uistajat ry:n pikkujoulujen ajankohta muuttuu yhtä päivää myöhemmäksi, koska usealla henkilöllä oli työstä aiheutuva este perjantaina. Uusi päivä on siis lauantai 14.11.2015 klo 18:00. Paikka on sama eli August von Trappe.
lauantai 3. lokakuuta 2015
Puulan seuraretki vetopäivä 2
Puulan seuraretki päivä 2.
Aamulla samantien aamupalan jälkeen vedolle ennen kuin myrsky alkaa riehumaan.
Sitten jatkoimme vesille uistelemaan niin kauan kuin vielä pystyi koska tuuli yltyi koko ajan.
Kello 16 jälkeen mysrky alkoi olla jo niin hurja että oli parempi lähteä maihin myrskyä pakoon.
Melkein heti kun pääsimme mökille, niin sähköt katkesivat. Ja siinä sitä oltiin pimeäässä takkatulen äärressä ja saunassa loppuilta. Onneksi sähköt palasivat jo kymmenen jälkeen.
Aamulla samantien aamupalan jälkeen vedolle ennen kuin myrsky alkaa riehumaan.
Kello 14 jälkeen päätimme lähteä rantaan makkaaranpaistoon.
Sitten jatkoimme vesille uistelemaan niin kauan kuin vielä pystyi koska tuuli yltyi koko ajan.
Kello 16 jälkeen mysrky alkoi olla jo niin hurja että oli parempi lähteä maihin myrskyä pakoon.
Melkein heti kun pääsimme mökille, niin sähköt katkesivat. Ja siinä sitä oltiin pimeäässä takkatulen äärressä ja saunassa loppuilta. Onneksi sähköt palasivat jo kymmenen jälkeen.
torstai 1. lokakuuta 2015
Puulan seuraretki päivä 1
Puulan seuraretken ensimmäinen vetopäivä.
Aamulla lähdimme kello yhdeksän aikoihin laskemaan venettä ja noin kello 10:30 aikaan lähdimme vesille.
Aamupäivästä oli harmaata ja kala oli pohjassa ja huonolla syönnillä.
Iltapäivällä päivä kirkastui ja kala alkoi nousta pintaan.
2.8kg Järvilohi suoraan Puulan kirkkasvetisestä Simpiänselästä.
Seuraavaksi päiväksi on ennustettu myrskyä, saa nähdä mitä yllätyksiä nyt on luvassa.

Iltapäivälläkään ei kumpikaan venekunta yhtään mitallista kalaa saanut.
Illan hämärtyessä Mikon venekunta kuitenkin paikkaa....
2.8kg Järvilohi suoraan Puulan kirkkasvetisestä Simpiänselästä.
Seuraavaksi päiväksi on ennustettu myrskyä, saa nähdä mitä yllätyksiä nyt on luvassa.
lauantai 8. elokuuta 2015
Seuran mestaruusuistelun tulokset 2015
Seuran mestaruusuistelu käytiin 8.8.2015 Kukkosaaren tukikohdasta käsin. Osallistujia oli ennätykselliset 17 venekuntaa. Näsijärvi oli taas kitsasa kalansaaliin suhteen, seitsämä kilpailijaa sai puntarille tuotavaa.
Tulosket:
1. Ari Rimmi Pete Isoaho 59880 pistettä
2. Teemu, Mikko ja Juha Selin 20160 pistettä
3. Ilmari Ladau 12960 pistettä
4. Teuvo Koskinen 8800 pistettä
5. Vesa Hakala Ari Leppänen 7840 pistettä
6. Mauno Mäkinen 7040 pistettä
7. Jouko Kivimäki 860 pistettä

maanantai 29. kesäkuuta 2015
Näsin Uistelu 2015 talkookutsu
Tervehdys, Näsin Uistelu 2015 talkoot lähestyvät.
AIKATAULU:
Kokoontuminen lauantai 4.7.2015 n. klo. 09:00 LAHNALA josta noudamme tarvikkeet ja n. klo. 09:30 alkaa rakentaminen Lapinniemessä.
Vesille kilpailijat lähtevät n. klo 13:30. Tämän jälkeen tarvetta talkoolaisille on n. klo. 20:00 eteenpäin punnituksessa, palkintojenjaossa, loppupurkamisessa jne.TERVETULOA Jyrki 050 5611045
lauantai 6. kesäkuuta 2015
Jigitreffit 6.6.2015
Jigitreffit alkoivat aurinkoisissa merkeissä! Paikalle saapui yhteensä 3
venekuntaa.
Ennen järvelle lähtöä paistettiin makkarat rauhassa! Keli
oli siinä kohdassa hieno, mutta tuuli yltyi hieman.
Tarjolla oli makkaraa ja juotavaa.
Järveltä tultiin klo 15 aikaan joka oli juuri oikea aika. Juuri kolmen aikaan tuuli nousi
7 metriin sekunnissa ja vettä alkoi sataa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)