Näsin Uistajien lohenuisteluretkellä Luvialla 22.5. kävi allekirjoittaneelle niin ikävä tapaus, että kovassa kelissä plaanarikelkan kiinnitys petti ja kelkka siis lähti omille teilleen. Koordinaatit laitettiin heti muistiin ja tapahtumapaikalle palattiin välittömästi kun aiheutunut härdelli oli saatu selväksi. Kelkan löytäminen vaahtopäiden seasta osoittautui toivottomaksi, etsinnöistä luovuttiin puolen tunnin haarukoimisen jälkeen. Totesimme luoteistuulen vievän kelkan lopulta johonkin Olkiluodon rannoille. Kun rantaankin oli reilu kymmenen kilometriä, ei kelkan rantautumispaikkaa ja aikaa voinut ennustaa millään. Siispä kelkka todettiin menetetyksi. Ainoan toivonpilkahduksen löytymisestä toi kelkassa ollut Näsin Uistajien lippu.
Yhdet uudet plaanarit hankittiin heti ja harrastus jatkui. Samoin alettiin hankkia tarpeita uusien kotikutoisten kelkkojen tekemistä varten. Kului melko tarkalleen kuukausi kun seuran sihteerin vastaajaan oli jätetty viesti jostain löydetystä kalastusvälineestä Pyhärannasta! Soitin sihteeriltä saamaani numeroon ja todella - tunnusmerkit täsmäsivät. Plaanarikelkkani ei ollutkaan rantautunut Olkiluotoon vaan suunnannutkin takaisin ulapalle ja matkannut 50km Iso-Pihlanen nimiseen saareen Pyhärantaan. Sieltä paikallinen mökkiläinen oli sen löytänyt ja alkanut selvittää sen alkuperää.
En kovinkaan suuria summia olisi valmis lyömään vetoa, että tuon kokoinen esine löytää Itämereltä takaisin kotiinsa matkattuaan ensin vapaana 50km. Hyvässä tuurissa oli mukana monta hyvää osatuuria:
- kelkassa oli seuran lippu
- mikään laiva ei ajanut kelkan yli, vaan se oli täysin ehjä
- kelkka rantautui asutulle rannalle Suomen puolelle
- kelkan löysi henkilö, joka ymmärsi pienen tuumailun jälkeen mikä se on
- löytäjä näki vaivaa ja otti seuran yhteystiedot selville eikä myynyt kelkkaa mökkinaapurilleen, joka tarjoutui sen ostamaan
- löytäjä asui Turussa, johon minulla oli muutenkin menoa yhteydenottoa seuraavalla viikolla
Alla vielä kartta katoamis- ja löytöpaikasta.
Jatkoa (24.8.2010):
Pitäisiköhän alkaa lottoamaan. Niin hyvä tuuri jatkuu näiden hukattujen tavaroiden kanssa.
Nimittäin heinäkuussa kaverin kanssa Alvajärvellä uistellessa jäi Merimetso-uistin johonkin väliveteen kiinni ja siima napsahti poikki. Ja eikös tässäkin käynyt niin, että tänään postilaatikkoon tupsahti kirjekuori, jossa tuo uistin oli saatekirjeen kanssa. Kyseisen kaverin kaveri oli tartuttanut takilaansa verkkonarun ja nostanut sen ylös. Narussa oli ollut enemmänkin uistimia ja mukana myös tuo kadottamani Metsuri. Jotenkin tuo aiempi tapahtuma oli miesten kanssa tullut puheeksi ja niin tuokin kapine löysi tiensä kotiin. Mitähän seuraavaksi...
