torstai 3. huhtikuuta 2014

Kalamiesilta 2014

Tervetuloa Näsin Uistajien kalamiesiltaan perjantaina 11.4.2014 klo 16:30 alkaen. Ohjelmassa on

  • Vuosikokous
  • Illallinen
  • Jigikalastuksen teoriakurssi (käytäntöosuus syyskesällä Kulovedellä)
  • Merimetso-cupin palkintojen jako
  • Sauna

Paikka on Tampereen Vesi, Viinikankatu 42. Lisätietoa saat tarvittaessa puheenjohtajalta.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Pilkkiretken kuulumisia

Koskaan aikaisemmin ei näin montaa kertaa olla seuratapahtuman aikaa ja paikkaa muuttamaan kuin tämän talven pilkkiretkeä. Eipä siis ihme että kovin moni ei paikalle osunut. Loppujen lopuksi kuitenkin sekä aika, paikka, jäät että säät olivat mainiot. Viljakkalanselällä paistoi aurinko ja keli oli lämmin joskin tuulinen.

Kalastuksen suhteen osaamisessa oli havaittavissa selviä eroja. Toiset saivat isoja ja enemmän kun taas toiset joutuivat tyytymään pienempiin kaloihin joita tuli vähemmän. Mäkisen Minna oli jo edellisenä päivänä käynyt harjoittelemassa 770g ahvenen. Tästä pelästyneenä kukaan ei uskaltautunut Minnaa edes lähteä naisten sarjassa haastamaan. Yhtä ylivoimainen oli yleisessä sarjassa miehensä Mauno, jonka tyylinäyte ja puoli kiloiset ahvenet alla.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Talven 2014 pilkkiretki 9.3.2014

Kolmas muutoskerta toden sanoo. Lauantaiksi on luvattu kovaa tuulta ja runsasta räntä- tai vesisadetta. Siispä muutamme suunnitelmaa vielä yhden kerran. Tällä kertaa suunnitelma on sellainen että kokoonnumme sunnuntaina klo 7:00 päättämään yhdessä mihin menemme pilkille.

Osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista. Ilmesty 9.3. klo 07:00 Nokian Panimon pihalle (Nuijamiestentie 17). Yhteyshenkilö siis Ali Lattunen (@gmail.com, p. 040 508 6142).


Talven epätavallisen jäätilanteen vuoksi pilkkiretken kohdetta täytyy jälleen muuttaa. Merelle ei ole enää asiaa, joten kohteeksi muuttui pitkien neuvottelujen ja soittokierrosten jälkeen Säkylän Pyhäjärvi. Säkylästä on tänä talvena tullut ihan hyvin kalaa ja isojakin enemmän kuin aikaisempina vuosina. Ja mikä tärkeintä, siellä on jäätä. Isoja railoja ei kuitenkaan kannata lähteä ylittämään. Tule mukaan, seura tarjoaa tulilla makkarat ja muuta evästä.


Koska a) SM-pilkkiin ei ole tullut ilmoittautumisia ja b) toisen tyyppisestä pilkkiretkestä on toisaalta tullut kyselyitä, seuran johtokunta päätti muuttaa talven 2014 pilkkitapahtuman konseptin takaisin entiselleen. Pilkkiretki siis tehdään 8.3.2014 merelle ja tarkka paikka ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa kun ollaan seurattu jäätilannetta ja kalantuloa. Tällä hetkellä todennäköinen paikka on Velkua.


Näsin Uistajat järjestää vuoden 2014 pilkkiretkensä SM-pilkkikilpailuun, joka järjestetään 8.3.2014 Hauhon Ilmoilanselällä noin 55km Tampereelta.

Seuramme osallistuu kilpailuun vailla menestymispaineita (ja -mahdollisuuksia) mukavan yhdessäolon ja kiihkeästä kisailmapiiristä nauttimisen merkeissä. Paras kilpailusarjan osanottajamäärään suhteutettu henkilökohtainen kilpailusijoitus palkitaan kuitenkin kalamiesillassa 14.3. erikoispalkinnolla.

Mikäli haluat liittyä porukkaan, ilmoittaudu Ali Lattuselle (@gmail.com, p. 040 508 6142) helmikuun loppuun mennessä. Seura maksaa jokaisen Näsin Uistajien joukkueeseen ilmoittautuvan jäsenensä kilpailumaksun. Lisätietoa kilpailusta osoitteessa http://www.smpilkki2014.fi/. Tarkempia tietoja Näsin Uistajien joukkueen osallistumisesta tulee aikanaan tähän blogiin.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Seuran mestaruusuistelu 2013

Tuttu venekunta nähtiin taas seuran mestaruusuistelun kärjessä. Sama venekunta on vieläpä Häme-cupinkin kärjessä ennen Näsin Uistelua. Koska kilpailuaika oli Näsi-cupin kisassa alle puolet Näsin Uistelun kilpailuajasta, suoritus enteilee 60000 pisteen ylitystä seuraavana viikonloppuna. Onnittelut voittajille eli Ilkalle ja Petelle.

Tämän jutun kirjoittajaa kohtasi vaaratilanne Näsiselällä kun todennäköisesti päihtynyt veneilijäporukka tuli vastaan kovalla vauhdilla, ohitti läheltä ja ajoi plaanarinaruun. Eivätkä edes jääneet selvittämään tapahtumaa, vaan hetken ihmeteltyään pakenivat paikalta. Onneksi vauriot jäivät tilanteen huomioon ottaen hämmästyttävän vähäisiksi. Plaanarikelkkakin löytyi melko helposti. Harmitusta tilanteesta koitui kuitenkin pitkäksi aikaa. Kaikenlaisia hörhöjä siellä viikonloppuisin liikkuukin.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kevään/kesän avausuistelu ja puutalkoot

Kausi "virallisesti" avattiin kukkosaaressa 8.6. Päivä alkoi kahden motin halkokuorman rahtaamiselle Pimeesalmesta Kukkosaareen, jossa voitiinkin todeta halkovajan oven/seinän läpi mennyn (ilmeisesti viimeisen kahden viikon aikana). Puuntarve on joillain ollut ilmeisen kova. (Kuvassa näkyy irti revitty lauta, jonka mukana on irrotettu siis lukon vastakappale). Eli samalla kun täytimme taas puuvarastoa jouduimme myös korjaamaan sitä. No tuhotyöt eivät loppuneet vielä tähän...


Työkaluja varastosta hakemaan mennessä jouduttiin toteamaan lisää tuhovimmaa. Sekä varaston, että kämpän puolelta oli sisäpuolelta(!), ikkunaluukun takaa rikottu ikkunat. Lisäksi varastoon oli ilmeisesti tultu (lukot paikoillaan ovissa ja samoin ikkunaluukut ja niiden lukot) jotain kautta ja naulat, sekä työkalut paiskottu pitkin lattiaa. Kämpässä tilanne oli vieläkin harmillisempi. Jääkaappi oli sisältä rikottu, tuvan pöytä hajotettu ja jotain muutakin pientä tehty. Onko nyt jollain avain seuran tiloihin ja vimma tuhota tavaroita vai onko avain jotain kautta päätynyt muille kuin seuran jäsenille(?). Vai onko jollain viitseliäisyyttä mennä saranapuolelta sisään, tehdä tuhoa ja sitten kiinnittää ikkuna/ovi takaisin saranoilleen!?! Ei voi tajuta tätä ihmisten tuhoamisen viettiä. Prkl.


Jos ja kun syyllinen saataisiin kiinni, niin eiköhän seura tästä voisi jotain palkkiotakin maksaa. Tätä on nyt tapahtunut useampana vuonna jo peräkkäin.

Sauna oli onneksi kunnossa. Laituri saunan osalta olikin laitettu jo paikoilleen, eli joku oli ilmeisesti saunaa jo käyttänyt (onko havaintoja tuhoista?). Venelaituri oli siirtynyt talven aikana sivusuunnassa 30-40 senttiä, mutta mitään suurempaa ei sen osalta ollut. Edellä mainituista tuhotöistä johtuen saareen kiinnitettiin myös kyltit kertomaan saaren olevan yksityisaluetta, jota hallinnoi Näsin Uistajat.



Puiden kuormaamisen jälkeen paisteltiin makkarat ja nautittiin virvokkeet, sekä sovittiin kisan säännöt. Ehdotus "äkkikuolema" periaatteesta - ensimmäinen mittakalan saanut voittaa - ei mennyt läpi. Kisa kesti hieman reilut 4 tuntia. Ilma oli kuuma ja vesikin oli paikoin jo yli 20 asteista. Kesäkuun alussa! Ilmeisesti lähes kaikki (8 venekuntaa) oli saanut edes jonkinlaista kalahavaintoa, mutta loppupeleissä puntarille tuli vaan se yksi kala. (Ensimmäinen ja viimeinen mittakala). Tällä kertaa voiton korjasi seuran puheenjohtaja Esko Lehtimäki, apunaan Pertti Toivio. Mittakala oli laatuaan taimen, ja painoakin arvion mukaan 1,3 kiloa. Pituutta oli kuitenkin yli 50 senttiä. Tarkemmat viehe, ottisyvyys ja/tai paikka jätetään salaisuudeksi. Sen verran salamyhkäisyyttä raotetaan, että Esko kertoi hurjastelleensa veneellä luokkaa 7 km/h, kun kala tarttui. Kuvassa Esko ja tuo voiton ratkaissut pilkkukylki.


Kahvin keittoa ja makkaranpaistamista nuotiopaikalla.


Seuraavana tapahtuma vuorossa on (lienee) seuran oma mestaruuskisa, joka käydään heinäkuun alkupuolella. Kireitä siimoja siihen saakka kaikille. (Paitsi jatkuvasti saarta terrorisoiville limakiiskille).

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kukkosaaren keväänavausuistelusta

Pimeesalmen satamaan Ylöjärvelle tuodaan Kukkosaareen tarkoitettuja polttopuita, jotka täytyy laivata lauantaina saareen talkoilla. Tule ennen klo10 Pimeesalmeen niin viedään polttopuut omilla veneillä. Varaudu pressulla tms jos et halua veneen pohjalle puunroskia.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Pilkkiretki 2013


Jo toisen kerran peräkkäin Säkylään Pyhäjärvelle suuntautunut pilkkiretki opetti meille kalamiehille sen, että pilkkiretken paikkaa ei kannata tulevina vuosina lyödä lukkoon jo kuukausia ennen tapahtumaa. Säkylästä on kalaa tullut nihkeästi koko talven eikä tämäkään reissu tehnyt poikkeusta. Ehkä jokin toinen kohde olisi ollut mielenkiintoisempi ja kalaisampi tässä kohtaa - mene ja tiedä.


Reissu tosin oli muuten oikein onnistunut. Marssimme jonossa aamun -18C pakkasessa Lomasäkylän edustalla olevalle railolle rei'ittämään lähes kairanvarren paksuista jäätä. Lunta jäällä oli vielä niin paljon että railokin oli pystynyt tekemään vain muutamia kirkkaita laikkuja jääkanteen. Näistä kohtaa ne harvat ahvenet tällä kertaa tulivat. Päivällä pilvettömältä taivaalta räkittänyt aurinko sai miesten lämpötilan nousemaan korkealle ja pulkat alkoivat täyttyä - ei tosin kaloista vaan riisutuista vaatekappaleista.


Ensi talvena siis päätämme etukäteen retken ajankohdan, mutta jätämme paikan avoimeksi. Näin voimme valita kohteen sen hetkisen parhaan tietämyksen valossa ja julkaista sen vaikkapa viikkoa ennen tapahtumaa täällä blogissa.