Osanottajiakin saatiin pitkästä aikaa mukavasti retkelle. Neljä venekuntaa saapui paikalle jo keskiviikkona ja viimeinen viides venekunta torstaina. Kalastus alkoi lupaavasti. Ensimmäisenä paikalle saapunut Mikko Rajala (myöhemmin apukuskinaan Jaakko Rask) onnistui heti keskiviikkona saamaan jo yli 60 senttisen järvilohen. Muiden osalta kalastuksen aloitus siirtyi myöhemmälle...
Tapahtumat eivät päivän osalta kuitenkaan tähän vielä loppuneet. Myöhemmin paikalle saapuneet Tammisen Janne ja Laitisen Jukka onnistuivat veneen siirrossa laskupaikalle siinä määrin, että vene oli targaa matalampi. Onneksi avuksi saatiin mökit vuokrannut isäntä ja muutaman tunnin pajatyöskentelyn jälkeen teline oli taas paikoillaan uudelleen muotoiltuna. Suuret kiitokset avusta!
Kuvassa (ylempi kuva) Lehtosen Amin ja Mäkisen Manen torstain saalista.
Perjantaille oli ennustettu kovaa keliä ja eihän tuo ennuste lopulta ihan pieleen mennyt. Tuuli yltyi sen verran kovaksi, että lippiksestä sai pitää kovasti kiinni, jos sitä ei halunnut järvelle luovuttaa. (Kaikki eivät pitäneet kiinni). Kalan tulo tuntui jatkuvan ja rannalle taidettiin tuoda Lehtosen Markon (yhdessä Soinin Teron ja Kallen kanssa) toimesta pari mittalohta lisää. Myös Rajala&Rask taisivat tuoda mittakalan rantaan. Muillakin tapahtumia oli kalojen merkeissä ollut, mittalohia (väh. 60 cm) kuitenkin vähemmän.
Kuvassa (ison lohen syönyt) Pielisen peto, joka kuitenkin pienen kovistelun jälkeen päästettiin takaisin järveen.
Lauantai iltana osa veneistä nostettiin jo ylös (isännän traktorin avustuksella) ja valmistauduttiin sunnuntain kotimatkaan. Kaksi venekuntaa päättivät vielä yrittää sunnuntainakin kalaa, mutta ilmeisesti tulokset eivät enää olleet aiempien päivien kaltaisia.
Tulomatkakaan ei mennyt ihan "putkeen". Joku pohjois-karjalalainen nelijalkainen (metsäpeura) päätti testata kujanjuoksu nopeuttaan ja päätyi Alin ajaman auton keulaan. Onneksi tilanteesta lopulta selvittiin matkustajien ja kaluston osalta lähinnä säikähdyksellä. (Peuran osalta ei niinkään).
Mitäpä reissusta jäi sitten käteen? No kokemuksia ja kertomuksia taas roppakaupalla. Jos lähtee kalaan, niin voi saada kalaa. Muutoin vähemmän. Kiitokset osanottajille.
Jukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti