sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kalaruokakurssin satoa.

Kalaruokakurssi 13.4.2012 kokosi kiitettävävissä määrin jäsenistöä. 
Erittäin ilahduttavaa oli "uusien" jäsenten osallistuminen kurssille ja uistajien hurttiin joukkoon liittyminen.
Tutustuminen oli molemmin puolin erittäin positiviinen tapahtumana, . . .   - kannattaa toistenkin kokeilla.


Esittäytymisen jälkeen siirryttiin kurssin järjestäjien eli HC Klubikeittiön oppiin. 
Veitsen käsittelyä opiskeltiin tosi hartaudella, . . .   - ja ne mahdolliset "nakinpalat" ovat sitten sormia . . .
 ( ensimmäistäkään nakinpalaa ei onneksi löytynyt, - taitolaji )







Vauhtiin päästiin reseptiikan kuuntelun jälkeen ja todella hartaasti osallistujat kuuntelivatkin, lienevätkö hieman pelänneet ?,  -  messurakentajankin ilme on niin totinen ja seuraavassa kuvassa piirin pj. on vallan tarkkana. 


Perin vakavan ilmehtimisen vastapainoksi nuorempi jäsenistö (onneksi) suhtautui "pottikseen" asiaan kuuluvalla hilpeydellä, kuten allaolevat kuvat paljastavat. 




Pj. & siht. keskustelivat seura-asioista ruokatehtailun ohessa ja sihteeri osaa särkeä kananmunia ja erotella kaeltuaiset valkuaisista,  -  voin suositella ...


Alkuvalmistelun jälkeen ryhdyttiin pikkuhiljaa kokoamaan ateriaa emännän tarkan ja valvovan silmän alla.

Suolan määrästä keskusteltiin syvällisesti.


Itse valmistettu syötävä huipentui liekitykseen,  jota pääsivät harjoittelemaan kaikki halukkaat. 
Homma on taitolaji mitä suurimassa määrin, -  jos haluaa säilyttää kulmakarvansa ja parran.



Bon Appétit

t: Jyrki

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kukkosaaren keväänavausuistelu siirtyy!

Eilen kalamiesillan/kevätkokouksen yhteydessä päätettiin siirtää Kukkosaaren 9.6. merkittyä keväänavausuistelua viikolla eteenpäin, koska Häme-cupin osakilpailu sattui juuri tuolle 9.6. päivämäärälle. Tällä hetkellä uusi päivämäärä on 16.6.

-jukka

torstai 26. huhtikuuta 2012

Abun "kelatohtori" Nisula paikalla Kalakaapu Oy.n tiloissa 10.5.2012 klo 9.30-17.00.
Ilmainen Ambassadeur huolto 1/asiakas!!!

Kannattaa käyttää hyväksi.

Tervetuloa!

-Toni-

Kalamiesilta ja vuosikokous - tänään!

Tänään vietetään kevään "perinteistä" kalamiesiltaa, jossa palkitaan mm. viime vuoden merimetsocupin pärjäämiset. Lisäksi paikalla on esitys uudesta kalastuslaista, kalastuksen valvonnasta ja yleensä Näsijärven kalastusalueen asioista. Mahdollisesti katsellaan kuvia ja jutustellaan viime vuoden tapahtumista, sekä suunnitellaan tulevaa kautta.
Ennen kalamiesiltaa pidetään sääntömääräinen kevätkokous, jossa käsitellään myös sääntömuutosesitys!
Paikkana Tampereen veden tilat, Viinikankatu 42. Tilaisuus alkaa kello 18:00.

Tervetuloa!

-jukka