keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Henkilöesittely - Jyrki Läärä (puheenjohtaja 2012)



Tervehdys

Vetouisteluun tuli hurahdettua 1980-luvun alkupuoliskolla. Sitä ennen haukien virvelöinti rannalta käsin oli melko aktiviista ja pohjoisen vesilläkin tuli heittovapaa jokunen kerta ulkoilutettua (ei haukien vuoksi).
Vetouisteluni aloitusvälineet olivat tuon ajan peruskalustoa :  vene, pieni perämoottori ja "rohvessori" siiman päässä.  Yllättävän hyvin tuli kuhaa ja lohikalaakin Nässystä näillä eväillä,  - vai onkohan se aika kullannut muistot ?.

Näsin Uistajiin liityin 80-luvun lopulla ja siitä se sitten läksi . . .
Samanhenkisten harrastajien joukko tuntui oitis omalta ja erilaista harrastuskalustoa kertyi sitten vähitellen lisää vuosien myötä
Tämä samanhenkinen harrastajajoukko varmaan selittänee sen, että seuran aktiivitoiminassa olen pysytellyt mukana jo yli kaksi vuosikymmentä.  Puheenjohtajana olin ensimmäisen kerran muutaman vuoden 1990-luvulla ja seuran hallituksessa olen ollut mukana melkeinpä jäseneksi liittymisestäni lähtien.

Viime aikoina on vesillä tullut oltua harvemmin, mutta onneksi on aina sopivasti joku ollut huonoa/hyvää veneseuraa vailla ja uistelemaan on sitten lähdetty miehistönä,  - kiitos. 
On ollut todella mielenkiintoista vierailla eri venekunnissa havainnoimassa miten eri tekniikoin, rutiinein, konstein, keinoin ja menestyksellä sitä voikaan uistella . . . ! 

Minuun saa ottaa yhteyttä, jopa toivottavaa, jos on seuratoiminnan suhteen ajatuksia tai palautetta, - ei tarvitse pelätä.

- Jyrki -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti