Kohdistimme tarkkaan harkitun täsmäiskun venemessuille su 12.2.2012. Pasilaan käännyttyämme totesimme että ikinä aiemmin ei autojono ole ulottunut niin kauas - messuilla oli oleva tavallista enemmän väkeä. Kuitenkin hetken tilannetta tarkkailtuamme tajusimme olevan Hartwall-areenalle kääntyvien jonossa. Totesimme ettei "Disney on Ice" ole meidän juttumme tänään ja ohitimme jonon. Eipä siellä messuilla sitten lopulta kovin paljon porukkaa ollutkaan.
Vaikka mielenkiintomme kohdistuikin muutamiin valittuihin asioihin, muuten messuille oli tarkoitus mennä viihtymään ja vain katselemaan erilaisia veneitä ja varusteita. Ensimmäisenä meidät pysäytti Fasterin osastolla upeasti varusteltu 560-malli. Vene tuntui laadukkalta ja näytti hyvältä. Sisätilat olivat kuitenkin ulkomittoihin verrattuna yllättävän pienet. Mittava moottorikaivo vei perästä liki metrin verran arvokasta tilaa.
Seuraavaksi meitä houkuttivat puhtaan valkoiset Boston Whalerin kyljet. Viikon verran sellaisella vuokraveneellä kalastaneena minulla on ikuinen kaiho kyseistä merkkiä kohtaan. Hintalappu kuitenkin ohjaa minut kerta toisensa jälkeen jatkamaan matkaani.
Pian löysimmekin itsemme Targa-veneiden ohjaamosta ihastelemassa mitä suomalainen työn jälki voi parhaimmillaan olla. Mm. kor(s)kea yläohjaamo voisi olla vetouistelussa hauska.
Bustereita on aina käytävä katsomassa. Ähtäriläiset suunnittelijat olivatkin luoneet monta uutta venemallia, mm. ensimmäisen Buster L Pro Cabin -mallin. Plussaa: kabiinin ilmanvaihto kansi avattuna, Miinusta: näkyvyys ulos kabiinista kansi suljettuna, ei yli 10-vuotiaille.
Kävimme seuraavaksi katsastamassa mittarikeloja kalastusvälineosastolla ja venetrailereita eri valmistajien osastoilla, missä meitä palveltiin pääosin ystävällisesti - lukuunottamatta niitä osastoja joilla meidät tunnettiin liian hyvin. Päädyimmekin sitten Ursukin osastolle, missä sovittelimme päällemme pelastautumispukuja. Oli siinä ja siinä ettemme poistuneet osastolta uusissa kiiltävissä puvuissa.
Kenties erikoisin vetouisteluun suunnattu viritelmä oli Black Cat -niminen ponttonivene, jossa oli puuhella, suuret nojatuolit ja kukkaruukkuja sisällä, ym. erikoista. Karvalankamatto vaan on turhan erikoinen pinnoite tälle raadille, jonka varpaita viehättää eniten kyynelkuvioitu alumiiniturkkilevy. Kuvan nainen ei liity tapaukseen.
Aivan meille ennalta tuntematon tuttavuus oli virtolainen AluDevil-alusmallisto. Oli hauska huomata, että täällä sisävesilläkin ja vieläpä pirkanmaalla osataan hyvin merikelpoisten raskaiden työveneiden tekeminen. Tekijät esittelivät alusta meille ystävällisesti ja hyvin ylpeinä työnsä jäljestä, eikä syyttä.
Lopullinen kliimaksi saavutettiin ennen lähtöä Linssen Grand Sturdyn ohjaamossa, jossa olo oli kuin itse Francesco Schettinolla. Niinpä mekin soitimme äidille, liukastuimme pelastusveneeseen ja lähdimme kohti kotia.
Messuilla jäi kaipaamaan monta näytteilleasettajaa, jotka siellä aina aiemmin ovat olleet mutta nyt puuttuivat. Liekö sitten niin, ettei varsinkaan pienen valmistajan kannata tulla esittelemään valikoimaansa jos rahkeet eivät riitä isoon halliin, joka vetää suurimman osan yleisöstä.
